Äiti kävi parisen viikkoa sitten meillä ja toi mukanaan tilaamani Purot (yhdestä kaupasta mun kotipaikkakunnalla kyseistä lankaa löytyy vielä hyvin). Puro-kokoelma lisääntyi viidellätoista kerällä eli 750 grammalla. Huh. Mutta annettakoon anteeksi, sehän on Puroa.
Äiti oli lisäksi löytänyt vintiltä lankoja, jotka mä olin unohtanut sinne muuttaessani aikoinani pois kotoa. Suurin osa oli pieniä mysteerilankanöttösiä, jotka aion surutta käyttää pehmolelujen täyttämiseen, enkä siis laske niitä ollenkaan kuuluviksi lankavarastooni. Muutamia aarteitakin mahtui mukaan, nämä ovat noin 13-15 vuoden takaa.
Läjästä löytyy 128 g Novitan Teddyä, väri ruskea (663). Lisäksi on seiskaveikkaa oranssina (en löytänyt värin numeroa, vaikka vyöte onkin tallella), mustana, ruskeanharmaana ja vihreänharmaana (kaikki värit ei toistu kuvassa ihan todellisina) sekä melkein 100 g vaaleankeltaista Novitan Tennesseetä. Pussissa oli myös joskus 14-vuotiaana aloittamani ja keskeneräiseksi jäänyt virkattu laukku. Lanka on puuvillaista, varmaankin jotain Novitan kampanjalankaa. Mielenkiintoista on se, että en oo päätellyt lankoja ollenkaan, vaan oon vain surutta katkaissut ne. Purkuun menee! :D



vihreää puroa. voi ei.
VastaaPoistaAika herkkua ♥
PoistaAinahan voi ostaa lisää lankaa, etenkin jos on kyse lempparilangasta;)
VastaaPoistaAamen ;)
PoistaTuo Puro lanka on kyllä ihanaa. Harmi vaan kun itse joudun pysyttelemään siitä kaukana.
VastaaPoistaPurohan on vielä nopeasti neulottavaa, niin pianhan sinä tuollaisen määrän kulutat. ;)
Itse asiassa multa löytyy kokonaisuudessaan Puroa 2 755 grammaa, mutta aika äkkiä senkin kyllä oikeasti kuluttaa :D Jos raaskii ;)
Poista