Mulla on jo pitkään ollut ajatuksena tehdä tytön sänkyyn hahtuvainen kosteussuoja. Ajatuskin sen neulomisesta on ollut tylsä, mutta kuukausi sitten koettu yöllinen oksennusepisodi sai mut vihdoin tarttumaan puikkoihin. Päätin, etten väkerrä mitään muuta ennen kuin suoja on valmis, sillä muuten se olisi ufoutunut pahemman kerran. Ja kyllä poijaat osaskin neulominen olla tylsää! Vauhtia ei voinut pitää tavalliseen tapaan, koska hahtuva kyllä jaksoi muistuttaa liiallisesta nopeudesta ja voimasta poikkeamalla säännöllisin väliajoin. Ah. Luonnetta ja kärsivällisyyttä kasvattava työ.
Kosteussuoja lapsen sänkyyn (omasta päästä)
Lanka: Pirtin Kehräämön hahtuva, luonnonvärinen meleerattu
Menekki: 223 g
Puikot: 4 mm tai 4,5 mm, en muista enää
Saaja: oma tytär
Aloitettu: 20.2.2013
Valmis: 21.3.2013
Mä valitsin korinpohjaneuleen, jotta olisi edes vähän jotain ideaa tuon tekemisessä. Käytin suojaan kaksi hahtuvakiekkoa, mutta värinvaihtoa en jaksanut tehdä nätiksi, sillä siinä olisi mennyt hahtuvaa hukkaan, eikä tämä edes näy lakanan alta mihinkään. Pari hahtuvan poikkeamisesta johtuvaa reikääkin suojassa oli, ja paikkasin ne piittaamatta tippaakaan ulkonäöstä. Eli kovalla vaivalla sain aikaiseksi melkoisen ruman neuletyön. Hahaa.

Tuo on kyllä hieno. :)
VastaaPoistaToivottavasti myös toimiva :)
PoistaVoi kiitos :)
VastaaPoista