keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Kiertoradalla ja vähän muutakin

Kiertoradalla-sukat (Ulla 01/10)
Lanka: Gjestal Silja, keltainen (357)
Menekki: 62 g
Puikot: 2,5 mm
Saaja: minä itte
Aloitettu: 30.12.2012
Valmis: 11.2.2013

Kiertoradalla-sukat on jo melko pitkään olleet mun to do -listallani, sillä ihastuin kovasti tuohon jalan kiertävään pitsiraitaan. Neuloessa ei ainakaan ollut tylsää, kun jokainen kerros oli erilainen. Tekemiseen menikin suht paljon aikaa siksi, että piti olla aina ohje lähettyvillä. Mä haluaisin pitää noita jaloissani koko ajan, mutta ovat vähän turhan ohuet tähän aikaan vuodesta. Värikin sopii kyllä hyvin kesään, joten saavat odottaa lämpimämpiä kelejä. Ja hei, silmukoimalla päättely onnistui ensimmäistä kertaa kunnolla!

Lanka: DROPS Fabel Print, pink dream (161)
Menekki: 37 g
Puikot: 2,5 mm
Saaja: oma tytär
Aloitettu: 7.2.2013
Valmis: 13.2.2013

Ja pitihän sitä sitten tietysti tyttärellekin tehdä uudet sukat. Aikomuksenani oli alunperin tehdä junasukat, mutta mieli muuttui varren jälkeen. Siispä noista tuli puolijunasukat. Hybridit.

 Neulottu pitsibaskeri (Novita Kesä 2009)
Lanka: Novita Rose Mohair, granaattiomena (531)
Menekki: 37 g
Puikot: 5 mm ja 6 mm
Saaja: veljen avovaimo
Aloitettu: 27.12.2012
Valmis: 30.12.2012

Tämän mielettömän kauniin värisen pitsimyssyn tein joululahjaksi, mutta lahjan sain toimitettua perille vasta vähän aikaa sitten, joten kuva tulee näkyville nyt. Mulla on ittelläni samanlainen vihreänä, ja se on ehdottomasti mun lempparipipo. Saattaa olla, että joudun tekemään omaankin päähäni myös tuollaisen punaisen.

Mä sain -Tikuttimelta- kivan tunnustuksen blogilleni. En oikein osaa niitä eteenpäin antaa, joten kiitän vaan suuresti. Kannattaa käydä kurkkaamassa -Tikuttimen- blogia, siellä on todella hienoja neuletöitä.

10 kommenttia:

  1. Kauniita sukkia :-)
    Ja kaunis on tuo pipokin, tuttu malli minullekin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tuo piponmalli on kyllä täydellinen!

      Poista
  2. Kauniita sukkia ja kaunis tuo pipokin :)

    VastaaPoista
  3. Ihanan pirtsakoita sukkia. Myös pipo on kaunis:)

    VastaaPoista
  4. Hienoja töitä. :)

    Esikoinen huomasi tietokoneen ruudulla kuvan tekemistäsi keltaisista sukista. Hän tokaisi: "Äiti. Äiti. Tuossa on keltaiset sukat. Minäkin haluan tuollaiset." :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii :D Ei kai sulla sitten ole muita vaihtoehtoja kuin tehdä keltaiset sukat :)

      Poista
  5. Ihanat nuo keltaiset sukat - blogia unohtamatta. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!